Maisemavideoiden kuvaaminen Kansallismuseolle | Osa 3

Sain juuri julkaistua kolmannen ja viimeisen videon viime kesän projektista. Samanlaisia dokumentteja ei ole tiedossa ainakaan vähään aikaan.

Mitä haluaisin sanoa harrastajavalokuvaajille? Suosittelen tekemään projekteja. Suosittelen, että asetat itsellesi tavoitteen, jonka eteen joudut tekemään työtä. Tavoite kannattaa olla realistinen ja sellainen, jonka voit saavuttaa suhteellisen lyhyessä ajassa. On hyvä, jos tavoite on hieman epämukavuusalueella ja uusi asia itsellesi. Kiität itseäsi monta kertaa tekemällä lupauksen. Kun sinun on pakko lähteä kuvaamaan ja tiedät mihin pyrit, valokuviesi taso paranee. Et tyydy vähään, vaan haluat parasta. Joudut ylittämään itsesi ja opit uutta.

Se uusi asia ei välttämättä liity valokuvaukseen. Uusia asia voi olla melominen, vaeltaminen, ulkona nukkuminen tai ruuan valmistaminen retkikeittimellä.

Viime kesän projekti oli minulle työtä, mutta sain ihan uusia ajatuksia oman kuvaustoiminnan kehittämiseen. Innostuin melomisesta ja varsinkin liikkumisesta sellaisissa maastoissa, jonne ei tulisi muuten lähdettyä. Olin yllättynyt, kuinka paljon esimerkiksi syksyisellä suolla on kuvattavaa. Pääsin kuvaamaan käkeä suhteellisen helposti, kun olen aikaisemmin todennut niiden olevan tosi arkoja. Kun olin melomassa, yllätyin, että vesilinnut ovatkin aika luottavaisia. Melomalla pääsee myös syrjäisille rannoille, joihin muuten ei ole pääsyä. Kun kuvasin metsässä, huomasin, että hyttysiä voi olla paikoitellen runsaasti, mutta alueelliset erot ovat isoja.

Olen kulkenut vuosikaudet omia polkujani, mutta ne ovat olleet usein sellaisilla alueilla, jotka tunnen entuudestaan. Tiedän miten valo käyttäytyy ja mitä lintuja ja eläimiä siellä voi tulla vastaan. Tästä lähtien aioin kuitenkin mennä useammin sellaisiin paikkoihin, jotka ovat minulle vieraita. Aioin nauttia yllätyksistä, joita tulee vastaan.


I’ve just published the third and final video from last summer’s project. There won’t be any similar documentaries for a while.

What would I like to say to amateur photographers? I recommend doing projects. I recommend setting yourself a goal to work towards. The goal should be realistic and one that you can achieve in a relatively short time. It’s good if the goal is a little out of your comfort zone and new to you. You thank yourself many times over by making a promise. When you are compelled to go out and shoot and you know what you are aiming for, the quality of your photography will improve. You don’t settle for little, you want the best. You will have to surpass yourself and you will learn something new.

That new thing doesn’t necessarily have to do with photography. The new thing might be paddling, hiking, sleeping outdoors, or cooking food on a camp stove.

Last summer’s project was work for me, but it gave me new ideas for developing my own photography. I got excited about paddling and especially about moving around in terrain that you wouldn’t otherwise go to. I was surprised how much there is to photograph in an autumn swamp, for example. I found it relatively easy to photograph Cockoos, which I had previously found to be very shy. When I was paddling, I was surprised to find that waterfowl are quite trusting. Paddling also gives access to remote beaches that are otherwise inaccessible. When I was filming in the forest, I found that mosquitoes can be abundant in places, but there are big regional differences.

For years I have been walking my own paths, but they have often been in areas that I am familiar with. I know how light behaves and what birds and animals you might encounter there. From now on, however, I plan to go more often to places that are unfamiliar to me. I’m going to enjoy the surprises that come my way.