Petri Koivisto Ammattiluontokuvaaja

Luontovideotuotanto

Luontovideoita tiloihin ja näyttöihin

Luontovideo tuo maisemat, vuodenajat ja luonnon yksityiskohdat osaksi ympäristöä, jossa ihmiset viettävät aikaa. Video voi toimia tilan tunnelman luojana, näyttelyn sisältönä tai osana muuta audiovisuaalista viestintää.

Sisältö suunnitellaan käyttökohteen mukaan. Esimerkiksi odotustilan näyttöön, hotellin aulaan tai näyttelyyn tarvitaan erilainen lähestymistapa kuin yrityksen esittelyvideoon.

Tilatunnelmavideo osana sisustussuunitelmaa

Tutustu myös: 

 

Luonto osana yritysvideoita ja viestintää

Luonto voi olla yritysvideon pääaihe tai yksi osa tarinaa. Se voi kertoa esimerkiksi toimintaympäristöstä, luonnon ja ihmisen suhteesta tai yrityksen toimintaan liittyvistä teemoista.

Videossa voidaan hyödyntää uusia kuvauksia, ilmakuvaa, luontoääniä ja olemassa olevaa kuva- tai videomateriaalia. Sisältö ja toteutustapa suunnitellaan aina videon tavoitteen ja käyttökohteen mukaan.

Erä-Eero yritysvideo

Katso esimerkki

Erä-Eeron yritysvideo

360-videot ja virtuaaliluonto

360-kuvaus tuo katsojan ympäröivän maiseman keskelle. Virtuaaliluonnossa voidaan tutustua ympäristöihin, joihin ei välttämättä muuten pääse, ja kokea maisema tavallista videokuvaa kokonaisvaltaisemmin.

Tuotan 360-luontovideoita ja niihin sopivia äänisisältöjä esimerkiksi VR-laseilla katsottaviksi. Sisältöjä voidaan suunnitella erilaisiin käyttöympäristöihin ja osaksi laajempia kokonaisuuksia.

360 video Pyhäjärvi

Tutustu virtuaaliluontoon

 

Luontosisällöt hyvinvointiin ja aistihuoneisiin

Luontovideoita ja luonnon ääniä voidaan hyödyntää aistihuoneissa, hoiva- ja hyvinvointiympäristöissä sekä erilaisissa liikkumista ja rentoutumista tukevissa ratkaisuissa.

Toteutan luontosisällöt käyttötarkoituksen mukaan ja teen yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa silloin, kun kokonaisuus edellyttää esimerkiksi erikoistekniikkaa, vuorovaikutteisuutta tai liikkumiseen liittyviä ratkaisuja.

Tavoitteena on löytää kuhunkin ympäristöön sopiva tapa tuoda luonto osaksi kokemusta.

Aistihuone esimerkki

Tutustu aistihuoneisiin ja

luontosisältöihin hyvinvoinnin tukena.

 

Suunnitellaan tarpeeseesi sopiva luontovideo

Jokainen käyttökohde on erilainen. Joskus tarvitaan yksi huolella toteutettu video, toisinaan useista videoista ja äänistä muodostuva kokonaisuus.

Kerro, millaiseen käyttöön etsit luontosisältöä. Selvitetään yhdessä sopiva toteutustapa.