Luontovideoiden taustalla on aina jokin tarina. Täällä pääset tutustumaan kuvausretkiin, kiinnostaviin luontokohteisiin ja hetkiin, jotka ovat tallentuneet kameran eteen. Kirjoitukset avaavat videoiden syntyä ja vievät lähemmäs Suomen luonnon maisemia, ilmiöitä ja eläimiä.
Behind every nature film, there is a story. Here you can discover the journeys, places and moments captured along the way. The articles explore how the films came to life and offer a closer look at Finland’s landscapes, wildlife and natural wonders.
Valitse kategoria

Vuonna 2021 valokuvani sijoittui Kuusamo Nature Photo -kilpailussa hopeasijalle ja sain palkinnoksi muun muassa kotkakuvauslahjakortin Kuusamoon. Kävin keväällä kuvaamassa kotkia ensimmäistä kertaa ja syksyllä menin uudestaan Oulangan kojulle. Paikallinen kotkapariskunta oli saanut jälkeläisen. Poikanen oli saanut nimen Oula ja se sai selkäänsä satelliittipaikantimen. Oula oli jo ehtinyt lähteä muuttomatkalle Venäjän puolelle, mutta pari päivää ennen…
·

Keväällä ja kesällä kuvasin ja äänitin runsaasti materiaalia Tilatunnelmavideota varten. Kuvasin pitkästä aikaa myös kumiveneestä käsin. Minulla ei ollut enää oikein muistikuvaa kumivenekuvausten hyvistä ja huonoista puolista. Edellisestä kerrasta kun lienee jo yli kymmenen vuotta. Kumiveneen hyvä puoli on siinä, että mukaan saa otettua suhteellisen paljon tavaraa, kun taas ilmatäytteisen kajakin kanssa pitää olla tarkempi,…
·

Kävin kuvaamassa susia Kuhmossa Lassi Rautiaisen (Wild Safaris Finland) kuvauskojuissa toukokuun 2022 lopulla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin suden ja ahman luonnossa. Yllättäen en nähnyt karhua ollenkaan koko reissun aikana. Itä-Suomen erikoisuus sinipyrstö oli ilahduttavan runsas (kuului muun muassa kojuun) ja pohjasirkkujakin lauloi useassa paikassa. Rajaseudun hiljaisuus mahdollisti myös luontoäänien äänittämiset läpi vuorokauden. Sain…
·

Keväällä 2022 hommasin itselleni Canon RF 100-500 millisen objektiivin. Annoin vaihdossa pois EF 70-200 f2.8 II objektiivin, koska minulla ei juurikaan ollut sille käyttöä. Muotokuvauksessa olen usein päätynyt käyttämään 100 millistä macroa tai RF 24-70 2.8 zoomia ja 70-200 on jäänyt kotiin. Luontokuvauksessa 70-200 (+ telejatke) oli hyödyllinen lähinnä piilokojussa, jos kohteet, vaikkapa karhut olivat…
·

Olin kevättalvella 2022 ensimmäistä kertaa kotkakojussa. Minulla oli käytössä ensimmäistä kertaa myös Canon RF 100-500 mm objektiivi. Katso oheisesta videosta kokemuksia ja tunnelmia. Videossa on valittavana myös suomenkielinen tekstitys. Käytän Canon R5:ssa tällaisia esiasetuksia (Custom settings C1, C2, C3) Canon R5 + variable ND filter, Käytössä clog 3 jonka vähimmäis ISO-luku on 800. Vaihtelen autofocus-asetuksia…
·

Jos kuvaat videota, etkä tiedä vielä mitä tarkoittaa värikontrasti tai et tiedä mitä tarkoittaa Teal & Orange, opettele se nyt. Teal & Orange -konseptia on hyödynnetty kuvataiteessa ja varsinkin elokuvissa värifilmien alkuajoista lähtien. Se perustuu vastavärikontrastiin. Vastavärit tuovat kuvaan lisää syvyyttä ja nostavat ihonvärin paremmin esiin taustasta silloin kun taustalla on ihon vastaväri, eli turkoosin…
·

On hämmästyttävää, että huuhkajankin voi houkutella haaskalle joka yö. Jari Peltomäki ja Finnature ovat tehneet hienoa työtä houkutellaakseen huuhkajan kuvauspaikan mannekiiniksi. Päiväsaikaan kojun luona käy pikkulintuja, närhiä ja varpushaukkoja. Kanahaukkakin saattaa käydä haaskalla. Oheisessa videossa käyn kuvaamassa huuhkajakojussa ja vietän aikaa pohjanmaan rannikolla muun muassa kahlaajia kuvaamassa.
·

Tällä videolla kerron hieman siitä, miten keskityn valokuvaamiseen ja videokuvaamiseen jossain tietyssä lokaatiossa. Kuvaaminen on usein uppoutumista aiheeseen. Siksi on hyvä keskittyä, koota ajatuksia tai antaa ajatusten lentää ennen kuin aloittaa kuvaamisen – miksi kuvaan, kenelle kuvaan, minkä viestin haluan välittää?
·

Piiloteltassa tai piilokojussa kuvaaminen ei ole omalle kuvaustyylilleni parhain mahdollinen tapa, mutta videokuvaukseen se antaa usein enemmän aikaa kohteiden, kuten arkojen lintujen kuvaamiseen. Piilossa ollessaan kuvaaja on yleensä rajoittunut kuvaamaan vain yhdestä sektorista, eikä taiteelliselle ilmaisulle ole niin paljon vapauksia. Piilokojukuvaus on kuitenkin silloin tällöin vapauttavan meditatiivista. Joudut vain katselemaan ja tarkkailemaan luontoa. Ilman kojua…
·

Millaista on olla karhukojussa? Katso millainen oli minun ensimmäinen karhukojukokemukseni kesällä 2020. Korona-aikaan kojussa oli hiljaista. Olin nimittäin ainoa kuvajaa ja käytössäni oli kaksi vierekkäistä, isokokoista kuvauskojua. Tunnelma oli aivan mahtava – yksin kymmenien karhujen ja merikotkien kanssa suolla. Heinäkuun hiljaisuus ja korppien äänet. Kuvauskojun ikkunat auki ja viilentävä tuulen vire. Yksi upeimmista luontokokemuksistani.
·